Alkuvuoden ravituloksia

Tammi- ja helmikuun aikana raveissa on käyty lähinnä Hulmuskan ja Crossfire Aresin kanssa, joiden kanssa on päästy rahasijoille. Lappeessa 19. helmikuuta Hulmuska juoksi lumituiskussa uuden ennätyksensä Pertti Puikkosen ohjastamana ja oli 3. Eilen, 23.2. Kouvolan raveissa Hulmuska oli hienosti toinen Caritan itsensä ohjastamana – ihan ei ehditty voittoon saakka, mutta hyvä juoksu tuli tehtyä.
 
Crossfire Ares oli eilen neljäs ja ehkäpä jos maalisuoralla olisi arvannut kääntää kiriin, sijoitus olisi voinut olla parempikin. Ares on napakka, kiva kilpahevonen, joten toivottavasti sen jalat kestävät – jalka-asennot ovat nimittäin aavistuksen verran huonot. 
 
Hulmuskalla on käyty raveissa tiuhaan ja sille uusittiinkin päävehkeet toisenlaisiin. Startissa ajaminen on siten ollut maltillisempaa, eikä hevonen ole painanut niin pahasti ohjille kuin aiemmin, joten loppusuoralle on säästynyt voimia. Ensi viikolla Hulmuska on taas Kouvolan raveissa, jossa Puikkonen ohjastaa sitä. Samoissa raveissa on myös Crossfire Ares.