Jokunen vuosi sitten tuli arkaluonteinen varsa ajo-opetettavaksi ja tämän hevosen kanssa tuli tutustuttua meille suomalaiselle raviväelle hieman vieraampaan tapaan opettaa varsa ajolle. Siitä siis lisää tässä postauksessa!

Hevonen oli erittäin pelokas kaikelle uudelle, eikä toistuvien ajolenkkienkään aikana taluttajien kanssa tuntunut, että tästä hevosesta tulisi koskaan luotettavaa ja turvallista hevosta. Aloin pohtimaan erilaisia keinoja, joilla hevosen saisi rauhallisemmaksi ja vapaammaksi. Siitä lähti pyöröaitaus-kokeilu, joka on osoittautunut aivan erinomaiseksi keinoksi ymmärtää hevosta ja sen käyttäytymistä paremmin.

 

Nyt käytän pyöröaitausmenetelmää kaikissa ongelmatilanteissa ja opetusmetodina, kun varsalla aloitetaan ajotehtävät.

Pyöröaitausmenetelmää on käytetty jo kauan sekä Euroopassa, mutta enemmän Amerikassa, jossa villihevosia on kesytetty ihmisen palvelijoiksi.

Punaisena lankana on antaa hevoselle mahdollisuus valita kumpaa haluaa tehdä: paeta ja vastustaa ihmisen toiveita vai lopulta huomata, että ihminen pomona ja johtajana on turvallisin ja paras tapa elää sekä olla. Pakenemisesta ei tule vaihtoehtoa, vaikka yleensä sitä yritetäänkin: hevonen huomaa pian, että karkuun juoksemisesta ei ole hyötyä, vaan on helpompaa vastata ihmisen pyyntöihin. Pyynnöt on vain tehtävä selvästi, jotta hevonen ymmärtää, mitä siltä vaaditaan.

 

Näin hevosesta kehkeytyy turvallinen ystävä, joka on halukas toimimaan ihmisen palvelijana.

Ensimmäisenä työnä aitauksessa on tehdä ”JOIN UP” eli kun hevonen lasketaan vapaana kiertämään ympyrää, aloitetaan samalla vuorovaikutus, jossa ”keskustellaan” lisäämällä ja hellittämällä painetta aina hevosen eleiden perusteella. Ihmisen tarkoitus on saada hevonen ymmärtämään omilla eleillään, ettei ole mitään pelättävää. Näin saavutetaan se luottamus, johon kaikki seuraavat vaiheet pohjautuvat.

 

Join up tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”liittymistä”, ”tulemista” ja ehkä tässä enemmän hyväksymistä. Hevonen hyväksyy ihmisen johtajakseen ja alistuu hierarkiassa näin ollen alamaiseksi. Kun hevonen on osoittanut ilmeillään olevansa valmis neuvottelemaan ja tulee luokse, on se merkki tärkeimmän vaiheen saavuttamisesta.

 

Luottamuksen saaminen ja samalla ihmisen johtajuuden osoittaminen on yksilöllinen prosessi, jonka kestoa on etukäteen vaikea ennustaa, mutta tavallisesti kun kyseessä kuitenkin on kesyhevonen ja ihminen on käsitellyt varsasta asti, kulunee siihen aikaa puolesta tunnista tuntiin, joskus on mennyt kauemminkin. 

 

Kun hevonen, tai tässä tilanteessa varsa, on osoittanut olevansa yhteistyöhalukas, aloitetaan työstäminen pikkuhiljaa painetta ja erilaisia ärsykkeitä lisäämällä. Kiitoksen osoittaminen ja kehuminen on muistettava – omat liikkeet ja käyttäytyminen on pidettävä rauhallisena. Samalla on keskityttävä tarkkailemaan pienintäkin ilmettä tai elettä, jonka hevonen ilmaisee.

 

Aluksi hevosta kosketellaan joka paikkaan ja käydään kohta kohdalta läpi samalla kehuen ja kiittäen. Tarkoituksena on saada hevonen rennoksi ja vapautuneeksi, luottamaan ihmiseen niin, että lähellä on turvallista olla. Kaikki koskettaminen ja ärsykkeen antaminen tehdään kummaltakin puolelta erikseen.

 

Yleensä siirryn seuraavaksi siedätykseen narun kanssa, jossa heitän paksua riimunarua hevosen päälle niin, että köysi koskettaa hevosta joka puolelta, jalkoja unohtamatta. Tämä voi olla joillekin herkemmille hankalampi sietää paikoillaan, mutta tätä jatketaan niin kauan, kunnes hevonen seisoo hievahtamatta paikoillaan vaikka köysi osuisi minne vain. Ja aina on muistettava kiittää, kun asia on mennyt oikein. Ja kiitoksella tarkoitan hyväilyä, otsassa silmien välissä on hevosella herkkä paikka ja käden pitäminen siinä sekunnin pari on riittävä. Makupaloja tai muutakaan syötävää hevoselle ei tarjota.

 

Narutyöskentely jatkuu niin, että pyöritän vauhdikkaasti köyttä hevosen ympärillä sekä maassa että ilmassa siten, että kuuluu voimakasta ääntä, kummaltakin puolelta ja myöskin takana sekä edessä. Tavoitte on edelleen sama: rauhallinen, paikoillaan seisova hevonen.

Kun alkuvaiheet ovat sujuneet hyvin ja jos näyttää siltä että hevonen jaksaa vielä vastaanottaa lisää painetta, jatkan muovipussien tai jonkin muun ääntä pitävän esineen kanssa työskentelyä. Noin reilun metrin pituisen kepin päähän olen yleensä teipannut tavallisen muovipussin, jolla aloitan jommalta kummalta puolelta hevosen koskettamisen pussilla.

 

Yleensä moni hevonen yrittää loikkia karkuun tai potkia, mutta toisella kädellä pidän hevosen pääpuolta narulla kiinni samalla varoen, ettei käy vahinkoa pussin ollessa kosketuksessa hevoseen. Kun hevonen seisahtuu, otan pussin pois. Ja taas harjoituksia jatketaan niin kauan, kunnes hevonen ei enää välitä koko pussukasta, vaan antaa hieroa sillä itseään aivan mistä ihminen haluaa: jaloista, mahan alta taikka korvista. Ja toistetaan kummaltakin puolelta ja aina kiitetään. Ja mitä enemmän pussia ravistellaan ja rapistellaan, aina parempi.

Sitten alkaakin jo olla aika valjastamiselle, jolloin nostan silat selkään. Ne olen varannut aidan viereen valmiiksi. Tällöin hevonen seisoo tyynenä paikoillaan koko valjastuksen ajan. Häntäremmin laitto voi joskus olla varsasta epämukavampi asia, mutta kun pussisiedätys on tehty oikein, ei se tavallisesti tuota suurempaa ongelmaa.

 

Samalla laitan suitset päähän, ilman sekkiä. Ohjina toimivat juoksutusliinat jotka laitetaan aisalenkkien läpi kuolainrenkaisiin ja sivuärsykkeinä avo-ohjat riimusta jotka jäävät laahaamaan maata. Kuva:

 

 

Joskus varsa saattaa ottaa pienet pukkilaukat. Tällöin annan sen juosta ympyrää potkien jos potkituttaa, samalla tarkkaillen sen eleitä ja ohjaillen pikkuhiljaa juoksutusliinojen kanssa tuntumaa suuhun. Tavallisesti varsa rauhoittuu jo muutaman kierroksen pukitellessa ja huomaa, etteivät valjaat olekaan vaarallisia, eikä niistä pääse eroon potkimalla, joten helpompaa on taas vain hyväksyä tilanne sellaisenaan.

 

Annan varsan juosta tai kävellä ympyrällä välillä suuntaa vaihdellen ja tuntumaa suuhun hakien. Kun alkaa vaikuttamaan, että varsa on hyväksynyt kuolaimet ja ohjauksen, alan vaatimaan suunnanmuutoksia sekä oikealle että vasemmalle sekä ajan takaapäin aitausta ristiinrastiin. Myös pysäytys ja peruutus sujuvat tavallisesti jo heti ensimmäisellä kerralla. Tähän asti on riittävä määrä siedätystä ensikertalaiselle, joten yleensä lopetan työskentelyn aitauksessa tuohon ja avaan portin ja ajan varsan takaa ohjilla tallin käytävälle, jossa tapahtuu riisuminen ja harjaaminen.

Seuraavina päivinä siedätystä lisätään entisestään, mutta työskentely aloitetaan aina ”JOIN UP”: lla. Minulla on käytössä jätesäkit, sadetakit, muovipussit ja mitä nyt vain mielikuvitus keksii – kaikkeen on hyvä totuttaa. 

 

Valjaisiin kiinnitettän pussukoita, jotka rapisevat ja sadetakit, jotka laahaavat pitkin jalkoja. Ja AINA kumpikin puoli pitää muistaa työstää. Lisään takaa-ajolenkkiä ohjilla vielä ilman kärryjä pyöröaitauksesta ratsastuskentälle ja sieltä harjoitusradalle. Ajan niin kauan ohjilla, kunnes alkaa vaikuttaa, että hevonen on valmis kärryjen vetämiselle. Yleensä tämä vie viikon-pari aikaa, kun edetään rauhallisen aikataulun mukaan.

 

Varsalle laitan kärryt tallin käytävällä perään, heiluttelen niitä ja rymistelen kärryjä sekä samalla seuraan varsan reagointia asiaan. Joillekin aremmille olen saattanut tehdä niin, että ajan käytävää pitkin päästä päähän kärryjen kanssa ja toisessa päässä riisun ja vaihdan suuntaa, ja taas ajan käytävän päähän, kunnes olen vakuuttunut että uskaltaa lähteä ulkoilmaan ajamaan.

 

Tähän mennessä kaikki hevoset ovat toimineet tyynesti kärryjen edessä, kun ensimmäinen kerta on koittanut. Taluttajia ei tarvita, eikä apukäsiä. 

 

 

Jatkossa on helppo keskittyä olennaiseen eli valmentamiseen, kun hevonen on rento ja vapaa sekä luotettava. Hevonen on viisas eläin, joka muistaa niin hyvät kuin huonotkin asiat lopun elämäänsä, joten ihmisen tulee välttää virheitä ja vahvistaa luottamusta, joka syntyy kun hevonen hyväksyy palvelijan asemansa. Muista, että maltti on valttia ja pienin askelin edetessä saavutetaan enemmän kuin oikoessa. 

 

Vaikka näin kirjoitettuna on vaikea tuoda kaikkea esiin, mitä pitäisi ottaa huomioon ja tietää, että tämä on erilainen tapa opettaa mitä yleisesti neuvotaan kouluissa ja talleilla. Niin toimin itsekin vuosia ja ainahan jokainen varsa ajoon tuli opetettua. Tässä tavassa vain jää pois kaikki makoilut ja varsojen tielle kaatumiset sekä muut ojien pohjilta onkimiset, joita on kyllä itsekin saanut kokea. Valitettavasti.

 

Ja palatakseni alussa mainitsemaani arkaan hevoseen, niin siitä kasvoi aivan mahtava koko perheen harrastehevonen joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa ilman minkäänlaista paniikkia. Menestyvää kilpahevosta ei tälläkään menetelmällä pysty lupaamaan, sillä ravigeenit ovat aina välillä mitä ovat, mutta edellytykset mukavaan ja miellyttävään hevoseen näillä keinoin kyllä tavallisesti saadaan.