Blogi

Kouvolan iltaravien tulokset

Kouvolan iltaravien tulokset

Tänään Kouvolassa oli tallista kolme hevosta. Menestystä ei tällä kertaa kuitenkaan tullut, sillä suosikkina ollut Beggel Vanaja laukkasi lähtökiihdytyksen jälkeen keulapaikkaa havitellessa ja siitä ei enää ollut kärkeen kirimistä. Mukana olivat myös Hulmuska ja Beyoncee, joista Beyoncee sijoittui neljänneksi ajalla 17,3a (2100m). Ohjastajana oli Tapio Perttunen. Hulmuska hylättiin loppusuoran laukasta. Hulmuska oli myös 19. helmikuutaRead more about Kouvolan iltaravien tulokset[…]

Vuoden 2015 aloitus Kouvolassa

Vuoden 2015 aloitus Kouvolassa

Vuoden ensimmäiset ravit ajettiin torstaina Kouvolassa, jossa olivat kisailemassa Dayron, Classic Man ja Catch the Clouds. Classic Man ja Catch the Clouds olivat molemmat ensimmäisessä lähdössä, mutta kummallekaan ei menestystä tullut. Classic Man oli yhdeksäs aikaan 24,0x (2100m) ja Catch the Clouds seitsemäs aikaan 21,3. Dayron sen sijaan teki hyvän juoksun kuolemanpaikalta ja oli joRead more about Vuoden 2015 aloitus Kouvolassa[…]

Taukoa tiedossa omille hevosille

Taukoa tiedossa omille hevosille

Omille hevosille on luvassa pientä talvitaukoa raveista. Hulmuskalla keskitytään pohjakunnon luomiseen ja aloitetaan taas keväällä, mikäli kaikki on hyvin. Samoin muillakin omilla hevosilla on tiedossa taukoa kilvanajosta. Alla vielä parit kuvat, jotka on otettu pari viikkoa sitten harmaana talvipäivänä. Alemmassa kuvassa tarhamaisemia ja ylemmässä kuvassa Hulmuska.

Dayronin ja Clasun tulokset

Dayronin ja Clasun tulokset

Tässäpä tämän viikon ravituloksia: Torstaina 27.11. Kouvolassa kisasi Dayron enintään 700 euroa tienanneiden lähdössä. Dayron avasi auton takaa reippaasti ja pääsikin toiseen ulos. Loppukiri ei aivan riittänyt kärkeen, mutta sijoitus oli kuitenkin lopulta neljäs ajalla 20,9a (2100m). Dayron juoksi myös tänään sunnuntaina Lappeessa sijoittuen viidenneksi ajalla 18,9a (2100m). Mukana oli myös Catch the Clouds, joka kuitenkin laukkasi ensimmäiselläRead more about Dayronin ja Clasun tulokset[…]