Tässä tammikuun pakkasviimassa on aikaa pysähtyä miettimään taakse jäänyttä hevosteluvuotta. Yhteenvetona voin todeta, että kilpailupuolella ei tapahtunut mitään, hevosrintamalla senkin edestä. Sain tutustua uusiin ihaniin (hevos)ihmisiin, kiitokset myös kaikille ”vanhoille” tutuille kaikista hienoista hetkistä, joita saimme yhdessä kokea. Oli paljon upeita hetkiä, joita voi muistella lämmöllä näin jälkeenpäin. Nyt vaan vuosi meni niin, että sitä kutsuliitettä ei tarvinnut selailla. Hevosaines oli sellaista, jota sai valjastella ja lenkillä istua, mutta suuremmat toiveet siirtyivät tälle vuodelle.

Viime vuoden kohokohtia olivat keväiset tammojen varsomiset, joiden myötä sain seurata uusien hevosalkujen kehitystä ja kasvua. Huomata, kuinka helposti pieni varsa alkaa luottamaan ihmiseen ja tervehtii iloisesti tuttua hoitajaa. Ja samalla toivoa, että se luottamus säilyy myös läpi vuosien aina vaikeiden aikojen halki. Ja toivoa, että juuri näille varsoille olisivat tulevat päivät seesteisiä, jotta vastoinkäymisiltä säästyttäisiin.

Vaikeuksia riitti viimekin vuonna, sillä sanonta ”huoleton on hevoseton” pitänee paikkansa. Oikeastaan mikään ei mennyt niin kuin suunnitteli – hevoset olivat suht terveitä, mitään loukkantumisia ei tapahtunut, ajot menivät suurin piirtein niin kuin oli ajateltukin, mutta aina sitä jotain esteitä tielle ilmaantui, että mikään ei edennyt. En tässä sen enempää erittele asioita, mutta loppuvuodella sairastumiseni influenssaan ei ainakaan tilannetta enää kohentanut. Näillä eväillä siis kohdataan uudella innolla tulevat koitokset, joskin nämä pakkaset ja kovat tiet eivät lupaile asioihin kovin suuria muutoksia. Ainakaan näin tammikuussa ei vielä lähdetä valloittamaan lähialueiden raviratoja…

Reki on kaivettu varastosta odottamaan lumentuloa ja uutena asiana itselleni (ja hevosilleni) tilasin ne paljon kehutut jalakset kärryihin. Kärryjalaksilla en ole ajanut kuin parisen kertaa elämässäni, mutta uskoisin että se toisi uudenlaista vaihtelua noille lämpösille kavereille päästä ajamaan lumessa ilman renkaan tuomaa ”jäkätystä.” Kärryiksi valitsin kevyehköt vanhemmat kopalliset kärryt ja niitä tuli joulun pyhät puunattua ja tuunattua. Kun sitä luntakin sitten joskus tulisi sen verran ettei kiviä tarvitsisi raapia.¨

Mielenkiinnolla odotan, huomaako hevosilla eroa esim. lihasjäykkyyden vähenemiseen ja käyttävätkö ne jalkojaan tai selkälihaksiaan paremmin, jos ja kun ajaa hankitreeniä jalaskärryillä, mikäli se lumi pysyisi pehmeänä. Suomenhevosillahan reki on siihen aivan ylivertainen menopeli, nimenomaan parireki. Reen vetäminen oikealla valjastustavalla ei jäykistä lihaksia, eikä rasita niveliä. Sen sijaan lihaskunto nousee kohisten, niveliin ja jänteisiin ei kohdistu liikaa painetta. Tarkoituksena on ajaa rauhallisesti käyntiä. Sellaisetkin hevoset, jotka höseltävät kärryjen edessä eteenpäin sen tarkemmin ajattelematta, keskittyvät tavallisesti työntekoon ja oppivat käyttämään jalkojaan tehokkaasti. Monet oppivat vetämään yleensä parin kerran jälkeen, toisilla ajolenkkejä on oltava useampi, mutta länkien on istuttava hevosen lapaa vasten oikein, jotta siitä ajosta olisi hyötyä.

Näillä mietteillä ja lunta odotellessa, Carita