Kesän mittaan oli tamma Liinan Lieskasta tehty suunnitelmia Saksaan myymisestä ja vihdoinkin kaikki alkoi olla järjestyksessä matkalippuja myöten. Heinäkiireet lykkäsivät matkaan lähtöä useammankin kerran – samoin tallikaverin hankinta, kunnes löytyi oikeanlainen suomenhevostamma Lieskalle kaveriksi uuteen kotiin.
Sellainen asusteli Juankoskella, Venlan Venus nimeltään. Teimme treffit myyjän kanssa Juvan ABC:llä pari päivää ennen H-hetkeä, jolloin hain Venuksen tähän omaan talliin pariksi päiväksi. Se sai tutustua Liinan Lieskaan ja samalla eläinlääkäri Marko Finne kävi tekemässä tarvittavat terveystodistukset kummastakin hevosesta.
Suomen puolella matka Vuosaaren satamaan sujui ongelmitta ja satama-alueella kävelyttelin hevoset konttien seassa ennen pitkää laivamatkaa. Kumpikin tammoista käyttäytyi hyvin, eivätkä ne välittäneet liikenteestä tai muusta hulinasta pätkän vertaa.
Laivassa hevosauto sijoitettiin ensimmäiseksi lähelle kansiporttia ja sivuilla olevat ikkunat olivat avonaisina, joten ilma oli viileä ja raikas. Hevoset saivat olla irrallaan omissa karsinoissaan ja laitoin niille saaviin vedet sekä heiniä lisäilin muutaman tunnin välein.
Laivan miehistö oli ystävällistä ja kaikki sujui mallikkaasti ilman minkäänlaisia ongelmia, ja kiitos tyynen sään, laiva lipui pehmeästi Travemundenin satamaan. Hieman myöhässä tosin, mutta sieltä sitten automatka alkoi ennen puolta yötä kohti Dauphetalia.
Olin kuullut Saksan autobaanoista ja nyt sain sitten itse porskuttaa samoja teitä muiden rekkojen seassa. Teiden kunnossa ei tosin ollut kehumista ja aika-ajoin tietyömaat hidastivat matkantekoa. Liikenne oli vilkasta ja liikennekulttuuri huomaavaista. Meille hitaammin matkustaville oli oma kaistansa ja ainoastaan kerran kun ajoin väärää, vasenta kaistaa, sain kuulla torvien soittoa, ja sekin erehdys tuli tietyömaan epäselvien opasteiden aiheuttamana.
Tiekylttien sijoitteluissa tosin meni oma aikansa ennen kuin tajusin systeemin. Siellä ei ennakkoon ilmoitella erkanevista kaupungeista kovin montaa kertaa – ehkä kerran on pieni opas mustilla kirjaimilla ja keltaisella pohjalla, joka ei pimeän aikaan näy, koska ilmeisesti siellä ei käytetä heijastavia maaleja. Uloskäynti Ausfart on isolla ja sen takana pienellä paikan nimi, johon tie johtaa. Olin kuvitellut että pärjään puhelimen navigaattorilla, mutta puhelin tilttasi sitten jossain vaiheessa yötä ja kenttää ei löytynyt enää.
Saksassa on pääteiden varrella tiuhaan hyviä huoltamoita, jotka ovat auki yötäpäivää ja eräästä Autohoffista sitten sain ostettua ihan oikean navigaattorin TOM-TOMIN – ja taas matka jatkui etelän suuntaan. Tosin tuokin navigaattori sitten teki omia kujeitaan matkan aikana ja vähän väliä tilttasi ja komensi pyörimään eri suuntaan kuin alkuperäiset ohjeet.
Aamun valjetessa aloin olla jo lähellä määränpäätä, mutta erinäisten epäselvyyksien vuoksi oikea paikka löytyi vasta monen kyselyn ja kiertelyn kautta. Oma puhelin oli mykkänä ja eräästä pikkukylästä kysyin ystävällisiltä ihmisiltä apua, josko he voisivat soittaa oikealle ihmiselle, että olen täällä lähellä mutta eksyksissä ja niin erään kaupan pihasta tuli auto hakemaan jonka perässä ajoin oikean talon pihaan.
Maisema oli vuoristoista, kumpuilevaa kukkulaa ja syviä laaksoja, joihin kyläyhteisö oli tiiviisti rakentanut kotinsa. Olin ollut oikeassa kylässä, mutta väärällä puolella korkeaa kukkulaa.
Kuitenkin loppujen lopuksi oikeaan paikkaan päädyttiin ja hevoset pääsivät ulos tarhaan ja ihmettelemään uutta asuinympäristöään. Hevoset tuntuivat ottavan asian rennosti, tärkeintähän tässä elämässä on ruoka ja Lieskan mielestä sitä pitää olla paljon.
Ympäristöä katsellessa ajattelin, että kun näitä rinteitä alkaa kiipeilemään niin sitä on aika äkkiä huippukunnossa – niin hevonen kuin ratsastajakin. Aikamme siinä jutellessa ja paperiasiat kun tuli selvitettyä nostin sitten uudelleen kytkintä ja tällä kertaa suunnitelmat olivat vain, että ajellaan sinne minne nokka näyttää.
Kiertelin pieniä kauniita pikkukyliä laakson poukamassa ja ajoin mäkisiä kapeita teitä vuorten huipulle ja toivoin että Ivecon jarrut eivät petä. Sitten otin suunnaksi Kassel-nimisen kaupungin ja ajattelin viettää siellä seuraavan yön. Sieltä matka jatkui pikkuteitä ajellen Göttingeniin, jossa vietin päivän eräässä kylpylä-camping-alueella. Pesin auton sisältä sekä kävin ostamassa ilmapatjan ja täkit yöpymistä varten läheisestä marketista.
Göttingen oli aivan ihastuttava pieni-suuri kaupunki. Ihanat kävelykadut, joiden varsilla oli pikkuputiikkeja ja kahvilat terasseineen. Rakennukset olivat taidokkaasti rakennettu ja keskustassa oli torin vieressä vanhoja, aivan upeita tornirakennuksia. Tähän paikkaan haluaisin tulla toistekin, ja jos joskus automatka on mielessä niin suosittelen poikkeamaan tuossa paikassa.
Illalla kävelykadut täyttyivät terassilla istuskelevista ihmisistä, jotka viettivät ystäviensä kanssa viihtyisää iltaa nauttien hyvää ruokaa ja juomaa.
Seuraavana päivänä matka jatkui kohti pohjoista. Ja mitäpä Saksassa muutakaan pitää lähteä katselemaan kuin autoja ja ajattelin, että poikkean katsomassa Wollfsburgin Autostadttia. Se on 28 hehtaarin kokoinen alue, jossa on esillä niin uusia kuin vanhempia autoja aina tulevaisuuden visiointiin. Pahaksi onneksi taas puhelimen akku piiputti tyhjää ja vain muutama kuva tuli räpsittyä aivan mahtavista näytteille asetetuista autoista.
Päivä vierähti nopeasti kunnes tuli aika etsiä uusi campingplatz. Sellainen löytyi Uelzen pikkukylästä. Sieltä matka jatkui kohti Hamburgia ja kun kerran ei sen kummempaa suunnitelmaa ollut, parkkeerasin Ivecon erään marketin pihaan ja hyppäsin metroon kohti keskustaa.
Kiertelin toriaukeamalla ja ihastelin mahtavaa Hamburgerin Rathausea, johon pääsi sisätiloihin tutustumaan. Kaunis ja lämmin kesäilta keräsi ihmisiä torille sataman äärelle jossa nuoriso istui rappusilla kunnelleen DJ:n soittoa. Ihmiset täälläkin istuivat terasseilla viettäen rentoa iltaa ja joka puolella kaupunkia oli pieniä kahviloita ja ravintoloita, joissa sai nauttia lasillisen tai pari.
Seuraava campingplatz oli taas eräässä pikkukylässä lähellä Neumunsteria. Kaverille tuli etsittyä autoa, mutta siinä runsaudenpulassa ja ajanpuuutteessa ei sopivaa nyt sattunut kohdalle, vaikka monta autokauppaa isompaa ja pienempää tuli kierrettyä ja kyseltyä.
Kielin kaupunki tuli ajeltua edestakaisin. Kiitos navigaattorin, joka aina silloin tällöin meni sekaisin ja alkoi pyörittämään ympyrää. Samainen navigaattori käskytti ajamaan Hannoverista etelän suuntaan, vaikka määränpää oli jo Tanskan raja ja n. 100 km Hannoverista etelään aloin ihmetellä, että miksi aurinko laskee väärälle puolelle jos sen pitäisi nousta idästä ja laskea länteen. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla toisella puolella, ja niinpä taas tuli jokunen ylimääräinen kilometri ajeltua. Mutta eipä tuo haitannut, tulipahan nähtyä Saksan maata joka kantilta.
Iveco toimi moitteettomasti ja sillä tuli ajeltua pikkuteitä sivukylien halki. Samalla sain ihailla siistejä ja kauniita pihapiirejä sekä upeita rakennuksia matkan varrelta. Hevosia näkyi aika-ajoin laitumilla – ratsuja, raviurheilu ei Saksassa kovin isoa osaa näyttele. Peltojen reunoilla näkyi joko muovitettuja pyörö- tai kanttipaaleja. Samoin viljanpuinti oli täydessä touhussa ja puimureiden kokoluokka oli hieman suurempi kuin täällä Kymenlaaksossa. Aika paljon oli myös maissipeltoja sekä kaaliviljelyksiä.
Vihdoin oli sitten aika jättää Saksa taakse ja Tanskan raja tuli ylitettyä miltei huomaamatta. Sen verran piti rajalla pysäyttää, kun tullimiehet halusivat tutkia paperit ja samalla tiedustelivat minne matka. Tanska oli aika nopeasti läpi ajettu. Ennen Kööpenhaminaa oli mahtava ajokokemus, kun tie jatkui pitkin Ison-Beltin siltaa ylittäen meren. Siinä tunsi itsensä pieneksi, kun keikkuu auton ratissa alla valtava meri ja pidettävä katse tiiviisti tienpinnassa, ettei eksyisi katselemaan ulapalle kaukana lipuvia laivoja.
Ruotsin puolella oli tarkoitus ottaa Tukholmasta laiva kohti Turkua tai Helsinkiä, mutta osoittautui sitten rahtipuolen liikenne niin vilkkaaksi, että Iveco ei olisi mahtunut mukaan ennen lauantai-iltaa. Väliyö tuli vietettyä Jönköpingin leirintäaluella. Ilta sujui mukavasti saksalaisturistien kanssa, jotka olivat tulossa Lapista ja ajamassa kohti Tanskaa. Siitä tulikin sitten ajatus, että jos ei laivaa saa pariin päivään, niin samahan tuo vaikka suuntaisi itsekin kohti pohjoista ja Haaparantaa ja sieltä Suomen puolelle maita pitkin.
Näin meno jatkui sitten leppoisasti kohti pohjoista ilman aikataulua ja kiirettä. Tankattava oli aina tarpeen mukaan ja pysähdeltävä syömässä ja katselemassa maisemia. Maisemat vaihtuivat etelän tasamaasta jylhiin mäkisiin vaaroihin ja olipa siellä jokunen porokin tien varrella, tosin riista-aidan takana. Vielä tuli yksi yö vietettyä Ruotsin puolella camping-alueella ja aamu-uinti Pohjanmeressä karisti pikaisesti rähmät silmistä.
Sitten alkoikin jo Suomen raja lähenemään ja pian alkoivat ensimmäiset ABC:t näkymään. Vaikka reissu ei nyt kovin montaa päivää kestänyt, niin oli outoa kuulla taas suomen kieltä. Matka jatkui kohti etelää ja yksi yöpyminen suomen camping-alueella Emolahdessa oli hieno kokemus, pääsi oikein kunnon saunaan.
Sitten aamulla ajaminen jatkui kohti etelää, Kouvolaa ja iltapäivällä kurvasin auton kotipihaan. Vermossa juostiin parasta-aikaa kilpaa kuninkuusseppeleestä itse seurasin illalla tulokset netistä. Kotona oli kaikki hyvin – hevoset olivat kukin omalla paikallaan, vettä ja heinää näytti olevan – siitä kiitos kaikille apureille. Rankkasateita oli tullut päivän mittaan ja illaksi lupasi enemmänkin vettä, joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hommiin. Hevoset saivat olla tallissa seuraavan yön ja seuraavana päivänä sitten palautuminen normaliin työrytmiin.
Kaiken kaikkiaan oli ikimuistoinen retki ja onnellisesti perillä uupuneena, mutta monta kokemusta rikkaampana. Jos vaan mahdollista, suosittelen lähtemään omalla autolla kiertelemään Eurooppaa. Sillä tavalla pääsee tutustumaan paremmin maahan ilman aikataulua sekä liikoja suunnittelematta saa mennä ja tulla niinkuin huvittaa. Camping-alueita on paljon ja niissä löytyy valinnanvaraa moneen rahapussiin. Suihkuun pääsee ja pyykkäämään milloin tarvitsee ja muutenkin hintataso on halvempaa kuin täällä Suomessa. Ruoka on edullista ja palvelu ystävällistä, meni minne vain. Ja jos apua tarvitsee niin ainakin itselle tuli sellainen olo että ihmiset ovat halukkaita auttamaan. Tosin eipä siellä kovin usein taida hevosautolla olla tyttö eksyksissä.